Ekumenia tuli sydämen asiaksi

Monenlaiset tunteet liikkuivat mielessäni, kun poikani vihittiin Lähetyshiippakunnan papiksi. Isänä ja kasvattajana iloitsin, sillä olen halunnut välittää lapsilleni kristilliset arvot. Muistan, kuinka olemme monet kerrat rukoilleet käsi kädessä iltarukouksen. Halusimme ottaa lapsemme pienestä alkaen seurakunnan jumalanpalveluksiin mukaan, vaikka usein jouduimmekin lähtemään heidän kanssaan kesken pois.   

Olin iloinen, kun poikani rippikoulun jälkeen halusi mukaan isoskoulutukseen. Tunsin isän ylpeyttä, kun hän soitti jumalanpalveluksessa kitaraa, kun messuun oli pyydetty seurakunnan nuorten musiikkia. Kun poikani hengellinen vakaumus syveni abiturienttivuotena, niin se oli hämmentävä, mutta mukava kokemus. Kun lähdin muutamaksi päiväksi Lappiin hiihtämään, niin hän toivotti minulle tekstarilla matkaani siunausta. Tuntui erityiseltä, että nuori mies ajatteli isäänsä siunaten.

Poikani etsi itselleen hengellistä kotia. Hän kävi yhteen aikaan säännöllisesti Oulujoen messussa. Ymmärrän kyllä, että messussa käyminen ei oikein riitä yhteydenkaipuuseen melkein parikymppiselle nuorelle. Hän olisi toivonut sellaista nuorille tarkoitettua toimintaa, missä mennään syvemmälle hengellisessä elämässä. Koin, että tässä koskettiin minua arkaan paikkaan. Olin itse ollut seurakunnan nuorten toiminnasta vastaava pappi. Olihan seurakunnan nuorisotyössä yrityksiä ”vanhan ajan” nuorten illoista ja hartauksista, mutta ne lopahtivat syystä tai toisesta. Huomasin, että poikani kävi helluntaiseurakunnan nuorten illoissa. Aikuiskasteelle meneminen mietitytti häntä jossakin vaiheessa. Luther-säätiön seurakuntayhteys tuli kai kuvioihin sitten sen jälkeen.

Opiskelupaikka avautui Helsingin luokanopettajakoulutuksessa.  Kun juttelin näinä vuosina hänen kanssaan, niin tuntui, että hän opiskelee kasvatustieteitä mutta harrastaa teologiaa. Siinä sivussa jumalanpalvelusyhteisön pyhäkouluopettaja kasvoi Lähetyshiippakunnan vastuunkantajaksi. Opettajakoulutus laajeni historian ja uskonnon aineopettajan opinnoilla. Teologian kiinnostukselle tuli siis käyttöä. Jossakin vaiheessa hän kertoi, että hänet on kutsuttu Lähetyshiippakunnan ordinaatio- eli papin virkaan valmistavaan koulutukseen.

Kun olen vieraillut Lähetyshiippakunnan messuissa, niin itselläni on ollut tunne, että olen mukana sisarkirkon vieraana. Tämä jumalanpalvelusyhteisö on opiltaan samalla lailla luterilainen kuin oma kirkkoni, mutta käytännöt ovat kuitenkin erilaiset. Nuoressa kirkossa elää vahva talkoohenki. Saarnoissa kuuluu perusteisiin ohjaava eetos ja paatos. Armonvälineet ovat niissä kovaa valuuttaa.

Lähetyshiippakunnan Herran ateria on tarkoitettu sellaisille luterilaisille, jotka jakavat seurakunnan arvopohjan. ”Ehtoollisyhteyden edellytys on tahto elää opillisessa yksimielisyydessä”, näin sanoo eräs käytössä oleva messukäsiohjelma. Ajattelen, että tämä on niin velvoittava lause, että on parempi, että jään ehtoollisen aikana penkkiin veisaamaan. Minun on kunnioitettava isäntänä olevan kirkon ymmärrystä ehtoollisesta ja kirkon elämästä. Huomaan, että kaikille Kristusta tarvitseville avoin ehtoollispöytä on minulle tärkeä. Meitä ei taida niinkään erottaa käsitys kirkon virasta, vaan paremminkin erilainen ymmärrys naisen tehtävistä Kristuksen seurakunnassa. Lähetyshiippakunta ymmärtääkseni näkee tässä teologisesti syvällisemmän eron. Emme voi kokoontua samalle alttarille viettämään ehtoollista. Keskeinen kristillisten kirkkojen välinen haava on nyt poikani ja minun välillä.

Saksan vuosina kohtasin muutamia pariskuntia, joista toinen kuului luterilaiseen kirkkoon ja toinen katoliseen kirkkoon. Näille ystäväperheille usko oli tärkeä asia. Sain vaikutelman, että he olivat löytäneet rauhan perheen yhteyden ja oman tunnustuksensa välillä. Mutta ilmeisesti jännitteet pulpahtivat aika ajoin pintaan. Lasten kasvatuksessa oli kuulemma käyty aikoinaan kovaa kädenvääntöä. Kun he eräällä Oulun matkallaan tulivat Turkansaaren kirkkoon, jossa toimitin messun, niin luterilainen isä tuli ehtoolliselle ja katolinen äiti jäi penkkiin. Vaikka otimme yhdessä vastaan Jumalan suuria lahjoja, niin ehtoollisen vieton aikana ilmassa väreili surua yhteyden puutteesta.

Minulle kristittyjen välinen yhteys on tärkeää. Nyt olen saanut yhden tärkeän ja henkilökohtaisen syyn lisää toimia ekumeenisesti. Kristittyjen välinen ymmärrys voi syntyä kuitenkin vain rehellisten keskustelujen pohjalta. Opilliset eriävät mielipiteet pitää käsitellä. Tämän voi siirtää helposti myös uskontojen väliseen dialogiin. Lähetysseuran lähetystyöntekijöinä vuosina 1996-2004 Saksassa kutsuin muslimeja ja kristittyjä keskustelemaan uskon asioista. Toista ei voi tuntea ellei keskustele hänen kanssaan. Tällaisissa asioissa ei ole yleensä pikaratkaisuja, vaan ne ovat vuosien ja vuosikymmenien välisiä prosesseja, johon kuuluvat keskustelujen lisäksi elämän jakaminen ja rukous

Tämä maailmaa tuntuu hajoavan yhä pienempiin viitekehyksiin. Ajattelen, että kristittyjen tehtäväni on mennä toisten luo, olla keskusteluyhteydessä ja luomassa yhteyttä, jos se vain on jollakin lailla mahdollista. Ja kun omat sanat (ja joskus myös voimat ja kärsivällisyys) loppuvat, niin sitten meille jää vielä rukous toisen ihmisen ja hänen yhteisönsä puolesta.  

 

Kirjoittaja on kertonut poikansa hengellisestä tiestä hänen luvallaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4 thoughts on “Ekumenia tuli sydämen asiaksi

  1. Voi kun luterilaisellakin kirkolla olisi avoin ehtoolliskäytäntö, niin uskaltaisi käydä sielläkin ehtollisella, jos sattuu olemaan käymässä. Ei vaan taida olla sellaista muutosta näköpiirissä. Joo, tiedän, ei siellä alttarilla kaikki käytännössä “papereita” kysy, mutta silti….

    Like

    1. Kiitos kommentista, olen kyllä vähän eri mieltä, mielestäni tavallisessa luterilaisessa messussa ehtoolliselle voi tulla aika vapaasti. Saattaa olla, että jollain pikkupaikkakunnilla kirkkoväki suhtautuu uusiin kävijöihin nihkeästi, mutta ehtoolliselle voi tulla kyllä kaikkien huolien ja syntien kanssa.

      Like

      1. Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo.

        Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s