Kristuksen kantajat

Viime kesän eräs huippukohta oli vierailu Pyhtään keskiaikaisessa kirkossa. Kirkon seinissä on paljon keskiajan loppupuolelta olevia maalauksia. Minun katseeni kiinnittyi siellä noin kuusimetriseen maalaukseen Kristoforoksesta, Kristuksen kantajasta. Hän kantaa olkapäällään Jeesus-lasta.

Legendan mukaan Foros oli voimamies, oikea jättiläinen. Hän halusi antaa voimansa kaikkein suurimman hallitsijan käyttöön. Niinpä hän pestautui keisarin palvelukseen. Hän kuitenkin pian huomasi, että suuri hallitsija pelkää. Foros joutui toteamaan, että keisari aristeli paholaista. Niinpä hän lähti keisarin joukoista ja alkoi etsiä keisaria vahvemman, paholaisen seuraa. Hän lyöttäytyi erääseen rosvojoukkoon. Tätä kelmien koplaa johti mies, jota kutsuttiin paholaiseksi. Pian kuitenkin Foros huomasi, että tuo rosvojoukon päällikkö kavahti teiden varsilla olevia ristejä. Oli siis olemassa jotakin, joka on pahuutta voimakkaampaa. Foros jätti tuon jengin ja lähti etsimään sitä, joka antoi ristille niin suuren voiman.

Matkallaan hän kohtasi munkin, joka opetti hänelle kristillisestä uskosta. Lopulta munkki antoi Forokselle tehtävän. Hänen uusi palvelutehtävänsä oli ihmisten auttaminen vaikeakulkuisen joen yli. Vuodet vierivät ja tuo jättiläinen käytti voimiaan ihmisten ja heidän tavaroidensa kantamiseen tuolla vuolaalla virralla.

Eräänä päivänä hänen luokseen tuli pieni poika, joka halusi päästä joen toiselle rannalle. Foros otti hänet hartioilleen, mutta häntä kuljettaessaan voimamies huomasi, että pojan paino kasvoi koko ajan. Se oli hetken päästä niin suuri, että Foros oli lähellä suistua jokeen. Hän ihmetteli ääneen pojan painoa. Poika vastasi: ”Minulle on annettu kannettavakseni koko maailman synnit, olen Jeesus Kristus. Sinä olet kantanut tänään koko maailman Vapahtajaa harteillasi. Tästä lähtien nimesi on Kristoforos, Kristuksen kantaja”.

Ajattelen, että seurakunnan vapaaehtoinen on Kristuksen kantaja, Kristoforos. Ihminen antaa jotakin omaansa muiden ihmisten ja seurakunnan käyttöön. Hän on Jeesuksen seuraaja, joka palvelutehtävässään saa kantaa Kristusta tai ainakin hänen rakkauttaan eteenpäin.

Luterilaisen uskonnäkemyksen mukaan me palvelemme Jumalaa ja lähimmäisiämme ennen kaikkea arkisissa tehtävissä. Kristityn tehtävät ovat kirkon palvelutehtäviä useammin ihan tavalliseen elämään kuuluvia asioita: vastuun kantamista, puolison rinnalla kulkemista, lasten kasvatusta, työtehtävän suorittamista hyvällä ja toiset ihmiset huomioivalla asenteella. Ne ovat samalla sellaisia tilanteita, joissa me olemme kanssakulkijoiden ja Jumalan käytössä. Tällaisia palvelutehtäviä sanotaan luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa kutsumukseksi. Arkisten tehtävien hyvä hoito kasvaa Jumalan palvelemiseksi.

Kristoforos meinasi nääntyä tehtävänsä alle. Olen huomannut, että monet työelämässä mukana olevat ovat vaarassa väsyä työnsä kanssa. Ruuhkavuosia elävillä lasten harrastukset saattavat nielaista ison osan vapaa-ajasta. Oman elämän tehtävät ovat niin isoja, että ne täyttävät kalenterin. Tällaisessa tilanteessa työn ja kodin ulkopuolisiin tehtäviin ei pysty repeämään, vaikka vapaaehtoistyö voisi periaatteessa kiinnostaakin.
Toinen on tehtävien luonne. Jos vapaaehtoistoiminta polkaistaan käyntiin aivan alusta ja pitää tehdä paljon suunnittelua, niin tällöin aletaan tulla vaarallisen lähelle työpaikkojen suunnittelupalavereja. Olen huomannut, että tällainen ei monilla oikein enää nappaa työpäivän jälkeen. Jos taas löydetään tehtävä, joka on mukavaa yhdessä tekemistä ja siitä avautuu mielekäs näkökulma palveluun, se on monille vapaaehtoisille houkuttelevampi. On tietysti poikkeuksiakin. On olemassa ihmisiä, joille on luontevaa vaikuttaa asioihin kokousten kautta.

Monissa yhteyksissä vannotaan vapaaehtoisten tärkeydestä. Näin tehdään myös seurakunnissa. Tulevaisuuden kirkossa pitäisi näkyä seurakuntalaisten oman suunnittelun tulokset ja käsien jälki. Ei minulla ole mitään ihmelääkettä vapaaehtoistyön kehittämiseksi. Olen vain huomannut, että kun kutsutaan mukaan, niin monet tulevat avoimin mielin kokeilemaan. Jotkut innostuvat. Jotkut toiset toteavat parin kerran jälkeen, että tämä ei taida ollut minun juttuni. Tämäkin on arvokas huomio. On myös ollut hienoa seurata läheltä, kun seurakuntalainen on löytänyt kirkon hommissa innostavan tehtävän.

Vapaaehtoistyöhän kuuluu jatkuva muutos. Kutsutaan ja kokeillaan. Jotkut tehtävät eivät vain tunnu sopivan kaikille. Elämäntilanne muuttuu ja siihen liittyen mahdollisuudet ja joskus jopa kiinnostuksen kohteet. Loppujen lopuksi, kaikki seurakunnan tehtävät, niin vapaaehtoiset kuin muutkin, saa jättää Herran hoitoon. Kaikki on viime kädessä kiinni kolmiyhteisestä Jumalasta, joka kantaa ja vie meitä eteenpäin. Kristoforos kantoi Kristusta, mutta hän tarvitsi Vapahtajaa, joka antoi hänen elämälleen merkityksen. Kristuksen kantaja oli oikeastaan Jeesuksen kannateltavana.

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s