Luuk 2:33-40
Olette varmaan joskus käyneet mielipiteitä jakavaa keskustelua. Aihe on voinut olla tietysti mistä elämän alasta tahansa, vaikkapa lasten kasvatuksesta tai tiettyjen automerkkien ominaisuuksista tai terveellisestä ruokavaliosta tai poliittisista kysymyksistä tai vaikkapa sote-uudistuksesta. Olette varmaan huomanneet, että keskustelijat saattavat puhua periaatteesta samasta asiasta, mutta lähestyvät puheen aihetta erilaisista näkökulmista. Perustelut voivat pohjautua omiin kokemuksiin, mutta myös aihetta koskeviin tutkimuksiin. Perusteluina voidaan käyttää logiikkaa, analyysiä, jopa teologiaa, taloudellisia argumentteja, olemassa olevia lakeja tai yleisiä tapoja tai vaikkapa Ruotsin tai jonkin muun verrokkimaan esimerkkiä. Sama asia, mutta näkökulmat, lähestyminen ja johtopäätökset voivat olla täysin erilaisia.
Ihmisten erilaisuus on eräs ihmiskunnan rikkauksista. Demokratia pohjautuu siihen, että asioiden käsittelyä varten on tietyt pelisäännöt, joita kunnioitetaan. Enemmistön mielipide ratkaisee ja vähemmistöön jäänyt sitoutuu noudattamaan enemmistön päätöksiä, mutta tietyin välein pidetään vaalit, joissa tarkistetaan kansan antama valtakirja. Ja vaalien jälkeen päätetään asioista uusien voimasuhteiden mukaan.
Kristillinen usko ei ole keksinyt demokratiaa, mutta raamatullinen ihmiskäsitys antaa ihmiselle oikeuden, mutta myös velvollisuuden käyttää omaa järkeään. Ajat muuttuvat, ihmisen elinympäristö kehittyy ja eteemme tulee uusia tilanteita: omaan arkipäivän elämään liittyviä tai vaikkapa koko yhteiskuntaan koskevia, esimerkiksi uuden teknologian synnyttämiä. Meille on annettu tämän päivän ja tulevaisuuden ratkaisuja varten järki, mutta myös omatunto sekä oppaaksi Jumalan sana. Samalla on kuitenkin todettava, että Raamattua voidaan tulkita monella tapaa. Eri kristilliset kirkot ovat vuosisatojen aikana kehittäneet oman tapansa tulkita Raamattua. Samaa raamatunkohtaa voidaan lähestyä monesta eri suunnasta.
Evankelista Luukas kertoo tavallisista Israelin kansan uskovista, jotka ovat temppelissä. Maria ja Joosef ovat Jeesuksen vanhemmat, jotka tahtovat toimia juutalaisten tapojen mukaan. He vievät esikoisensa sen ajan tavan mukaan kahdeksan päivän ikäisenä temppeliin ja uhraavat hänen puolestaan. He kohtaavat temppelissä vanhan miehen ja vanhan naisen, Simeonin ja Hannan, jotka elävät hurskaiden juutalaisten tavoin. Nämä lukevat ja kuuntelevat Raamatun tekstejä ja rukoilevat. He viettävät aikaansa temppelissä, Herran kasvojen edessä.
Nämä ihmiset haluavat elää yhteydessä Jumalaan, samalla he ovat avoimia tulevaisuudelle ja Jumalan toiminnalle. Simeonin ja Hannan usko, Joosefin ja Marian usko, on ulkoisesti yllättävän lähellä fariseusten ja kirjanoppineiden tapaa palvella Jumalaa, mutta samalla se poikkeaa jyrkästi. Fariseukset ja kirjanoppineet, Simeon ja Hanna kuuntelivat psalmeja. He lukivat, jos ylipäätään osasivat lukea, samoja profeetallisia tekstejä. He etsivät elämälleen suuntaa Mooseksen lakien mukaan, mutta kuitenkin Simeon ja Hanna, sekä Joosef ja Maria odottivat Israelin kansan lunastusta ja olivat sille avoimia. Fariseukset ja kirjanoppineet odottivat myös Israelin kansan pelastajaa, mutta heidän suhtautumisensa Jeesukseen oli tyystin erilainen, kun Vapahtajamme alkoi toimia julkisesti.
Kumma juttu. Tai oikeastaan hyvin inhimillinen juttu, että jotkut loukkaantuivat Jeesukseen, mutta jotkut toiset löysivät hänestä elämän ja pohjan olemiselleen.
Simeon ja Hanna, olivat Jumalaan luottavia, jotka kaipasivat hänen läheisyyttään. Heidän Jumalan nälkäänsä ei tyydytetty uskonnollisilla patenttivastauksilla, vaan he pitivät kiinni Jumalan armon vakuutuksista. He janosivat Jumalan läsnäoloa ja olivat avoimia tulevaisuudelle, jossa Jumalalla on keskeinen merkitys.
Luulen, että Simeonin ja Hannan luottamus kumpusi sellaisista ”hurskaan” kokemuksesta, että ilman Jumalaa tästä elämästä ei tule mitään. Miikan kirjan sanoin: ”Älä ilku, viholliseni, minulle. Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni” (Miika 7:8). Vain alhaalle painetut voidaan nostaa, vain kompastuneet voidaan auttaa pystyyn.
Päivän evankeliumissa esiintynyt kreikan kielen nousemista tarkoittava substantiivi ”anastasis” sisältää useassa kohdassa Uudessa testamentissa merkityksen ylösnousemus (esim. Apt 1:22; Apt 17:32). Simeon ja Hanna olivat elämässään langenneet ja kaatuneet, mutta tässä temppelissä kohtaamassa pojassa he kohtasivat ylösnousemuksen, ensiksi omista synneistään ja lankeemuksistaan, mutta laajemmassa merkityksessä ylösnousemuksen uuteen elämään ja lopulta ylösnousemuksen kuolleista.
Fariseukset ja kirjanoppineet lankesivat liian suureen varmuuteen. He olivat omilla tulkinnoillaan laittaneet Jumalan niin ahtaaseen paikkaan, että se sumensi täysin heidän kykynsä lukea ajan merkkejä ja pelastuksen merkkejä. Ja sen seurauksena heidän kompastumisensa oli pysyvää. Omasta tulkinnallisesta putkesta tuli pyhien kirjoitusten ymmärtämisen este.
Pyhä perhe palasi yli joulupyhien kestäneeltä matkalta kotiinsa. Veroluettelo oli nyt päivitetty ja maksut oli suoritettu. Maria ja Joosef palasivat kotiinsa poikalapsen kanssa. Siunattuna, ehkä myös hämmentyneenä. Heillä oli muistissaan paimenten kertomukset kedolta. He olivat kohdanneet itäisiltä mailta tulleet tietäjät ja kauppamiehet. He olivat kohdanneet Jerusalemin temppelissä kaksi kultaista vanhusta, jotka näkivät tässä pojassa Jumalan lupausten toteutumisen.
Millaisin eväin sinä palaat arkeen ja kutsumuksesi pariin? Onko sinua siunattu näinä joulun pyhinä? Vai oletko hämmentynyt? Entä oletko saanut kuulla Jumalan suurista teosta?
Oma rukoukseni on, että voisinpa lähteä uuteen vuoteen Simeonin ja Hannan pelastuksen kaipuun kanssa. Toivoni on, että osaisinpa olla avoin Jumalalle ja hänen toiminnalleen tulevana vuotena ja muutenkin tulevaisuudessa. Kaipaan sitä, että Jumala olisi tulevaisuudessamme läsnä.
Luulen, että tähän Herraa lähellä kuljettavaan tiehen sisältyy myös lankeemuksia ja kompurointia, mutta toivon, että Jumala myös nostaa aika ajoin meidät kuopasta ylös ja antaa armollisen äänensä kuulua. Toivon, että saamme kuulla Jumalalta nousemiseen kehottavan sanan ”anastasis”, että Hän nostaa meidät uuteen elämään ja lopulta viimeisenä päivänä ylösnousemukseen.