Oulujoen varrelta

Katselin ja kuuntelin kirkossa kahta toimittavaa pappia, tällä kertaa palvelusvuorossa oli kaksi naista. Saarnassa ja esirukouksessa kuului heidän oma persoonallinen äänensä. Huomasin ajattelevani, että ai, asian voi noinkin ymmärtää. Sitten he välittivät selkeästi ja sisältö edellä messun pysyviä osia, rukouksia ja Raamatun sanaa. Minulle jäi tuosta raikas maku. Minua oli koskettanut messu, jossa uskon salaisuutta käsiteltiin vuosituhantisen perinteen pohjalta. Minua puhutteli kahden naispuolisen Herran palvelijan persoonallinen ote.
Suomen luterilainen kirkko viettää näinä päivinä muistojuhlaa siitä, että papin virka avattiin naisille kolmekymmentä vuotta sitten. Juhlan aihe on, että naiset voivat palvella Jumalaa ja seurakuntalaisia myös julistajina ja pyhien toimitusten jakajina. Luterilainen kirkko ei muuttanut tulkintaa kirkon virasta, jonka juuret ulottuvat alkukristittyjen aikaan saakka. Se näki naisen aseman uudella tavalla. Luterilaisten kokoontumisissa palvelee nyt mies tai nainen, joka on saanut tehtäväänsä koulutuksen ja kirkon kutsun.
No, joku voi ajatella, että eikö tämä ole itsestään selvä asia. Joillekin se ehkä sitä onkin, mutta toisaalta uskon tulkinta ei ole aivan yksinkertaista. Uskoa eletään tässä ajassa, mutta samalla sillä tulee olla yhteys Jeesuksen ja hänen oppilaidensa opetukseen. Uskossa on kyse tällaisesta jännitteestä. Hetkessä elämisestä, Jumalan toiminnan sanoittamisesta tässä ajassa, mutta myös perehtymisetä Raamatun sanomaan ja kirkon juuriin. Tähän kutsutaan naisia ja miehiä, pappeina ja ihmisinä.