Kristus valaisee maailman, tiedon valoa lapsille ja nuorille

cofLuuk 2:22-33

Toivo on kristillisessä perinteessä yksi kolmesta teologisesta hyveestä. Apostoli Paavali opettaa, Uudessa testamentissa, ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä (1. Kor. 13:13) että, ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.”

Toivoa kuvataan joskus laivan ankkurina. Ankkuri pitää laivan paikallaan vedessä. Se kiinnittää isonkin aluksen turvalliseen paikkaan, jotta meren aallot eivät pääse kuljettamaan sitä karikolle. Ankkuri antaa laivalle turvallisen kiinnityksen, jonka pohjalta laivan miehistö voi tehdä jatkosuunnitelmia.

Kynttilänpäivän tekstissä kohtaamme vanhan Simeonin, joka on täynnä toivoa. Simeon katsoo kohti tulevaisuutta, elämässään eteenpäin. Hänelle oli syntynyt jostakin sellainen vakaumus, että Jumala antaa tulevina päivinä jotakin hyvää. Vaikka mies on elämässään kokenut yhtä ja toista, niin hän kuitenkin luottaa siihen, että hän voi vielä odottaa jotakin Jumalalta. Hänen sydämensä on avoin Jumalan toiminnalle. Hänen elämänsä ankkuri on Jumalan lupaukset. Se antaa hänelle toivoa.

Joskus joidenkin ihmisten elämää painavat sillä tavalla hänelle tapahtuneet asiat, että he eivät oikein kykene suunnittelemaan tulevaisuutta. Menneisyydessä tapahtuneet asiat luovat sillä lailla varjoa tähän päivään, että he eivät pysty elämään tätä nykyhetkeä saati sitten katsomaan kohti tulevaisuutta. Simeon ei ole tällainen. Hän on jossakin vaiheessa elämäänsä saanut Jumalalta sellaisen lupauksen, että hän saa nähdä Jumalan maailmaan lähettämän Pelastajan. Tämä oli hänen elämänsä ankkuri, joka antoi hänen elämäänsä toivoa.

Menneisyys on monille myönteinen asia. Jotkut ihmiset palaavat mielellään muistoihinsa. Myönnän itsekin, että palautan aika ajoin mieleeni sellaisia asioita, jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Minä esimerkiksi muistelen mielelläni sitä aikaa, kun lapseni olivat yläkoulussa. Se vaihe oli jollakin lailla täynnä elämää. Siinä oli oma jännityksensä elää isänä kasvavan nuoren rinnalla. Niitä muistoja säilytän mielelläni sydämessäni.

Päivän evankeliumissa tapaamme myös Joosefin ja Marian, jotka tuovat poikansa Jeesuksen Jerusalemin temppeliin. Juutalaisilla oli tuohon aikaan sellainen tapa, että vastasyntyneestä esikoisesta piti antaa uhri Herralle. Ajatus oli, että lasten vanhemmat kiittivät Jumalaa saamastaan lapsesta. Ehkä siihen liittyi vielä huojentunut ja helpottunut kiitos siitä, että synnytyksessä kaikki oli mennyt hyvin.

Tapasin viikko sitten erään kokeneen lastenlääkärin. Hän totesi keskustelun tiimellyksessä, että synnytys on ihmisen elämän vaarallisimpia hetkiä. Silloin kun lapsi tulee maailmaa, voi monta asiaa mennä mönkään. Meillä on täällä Suomessa synnytyssairaaloissa kokenut henkilökunta ja hyvät varusteet. Suomalainen synnyttäjä ja hänen perheensä voivat aika luottavaisella mielellä lähteä synnytyslaitokselle synnyttämään. Emme useinkaan muista sitä, että jokainen lapsi on suuri ihme. Jokaisessa synnytyksessä ollaan elämän ihmeen äärellä, mutta sairaudet, ja jopa kuolema, eivät ole kaukana.

Simeon ymmärsi, että Jeesus-lapsessa tulee valo tähän maailmaan. Se tarkoittaa, että tässä pienessä pojassa toteutuvat Jumalan hyvät lupaukset. Nyt niistä tärkeimmästä on tullut totta. Tämä pieni Jeesus-lapsi on se Pelastaja, joka korjaa Jumalan ja ihmisten välillä olevat erottavat tekijät pois. Voimme ajatella, että synti erottaa ihmisen Jumalasta. Se on ikään kuin rapauttanut ihmisen ja Jumalan välille syvän kuilun, sellaisen Amerikassa olevan Grand Canyonin syvyisen ja kokoisen kanjonin. Emme pääse omin voimin sen yli, mutta onneksi Jeesus rakentaa sillan, joka jälleen yhdistää Taivaan Isän ja meidät ihmiset.

Kynttilänpäivän tekstit puhuvat valosta. Jeesus on valo, joka on syttynyt pimeässä tilassa näyttämään tietä kaikille ihmisille, kaikkien kansojen jäsenille. Jeesus tuo toivon meille, jotka elämme monenlaisten paineiden keskellä. Suomen keväässä kynttilänpäivä muistuttaa myös, että olemme pikkuhiljaa menossa kohti kevättä. Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että Paavon ja Paavalin nimipäivä, joka oli 25. tammikuuta, oli talven puoliväli, mutta kynttilänpäivä on kevään puolella. ”Paavali puoli talvea, kynttilä jo kevättä”.

Koulutus on sellainen asia, joka tuo toivoa ihmisen elämään. Se antaa elämälle suunnan. Monesti puhutaan tiedon valosta. Tänään alkanut yhteisvastuukeräys 2019 muistuttaa meille, että monet lapset ja nuoret pääsevät valoon, kun heillä on mahdollisuus käydä koulua ja opiskella. Se, että ihminen oppii lukemaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään asioita, valaisee pysyvästi ihmisen elämää.

Mietin päivän tekstin äärellä, että miten vanha Simeon oli kuullut ne Raamatun lupaukset, jotka kantoivat häntä. Osasiko hän itse lukea niitä tekstejä? Vai oliko joku muu lukenut ne hänelle? Joka tapauksessa jotkut tekstit, joissa luvattiin, että Jumala lähettää maailmaan valon, että Jumala lähettää Pelastajan, joka korjaa ihmisten ja Jumalan välisen suhteen, antoi vanhalle Simeonille sellaisen toivon, että hän katsoi elämässään eteenpäin.

Eräässä kohdassa Raamatussa Jumala sanoo profeetan välityksellä meille ihmisille: ”Minä annan tulevaisuuden ja toivon” (Jer 29:11). Jumala siis lupaa olla meidän rinnallamme, kun me suunnittelemme tulevaisuutta. Hän antaa elämälle sellaisia ankkureita, joihin voimme kiinnittää oman elämämme. Mutta meidän pitää myös itse ottaa vastuu elämästämme. Koulunkäynti ja siinä omien lahjojen käyttäminen on yksi tapa rakentaa elämää. Yhteisvastuukeräys muistuttaa, että kaikille lapsille ja nuorille tulisi antaa mahdollisuus opiskella ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Jumala lupaa: “Minä annan tulevaisuuden ja toivon”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s