Oulujoen varrelta

Näyttää siltä, että tämä loppukesän, alkusyksyn aika houkuttelee tutustumaan uusiin asioihin. Tämä vuodenaika sisältää itsessään optimismia. Mille uudelle sitä oikein alkaisi? Kansalaisopisto ja monet muut kurssit kutsuvat kokeilemaan uutta. Tai ainakin syventämään hankittuja taitoja.
Seurakunnissa on tähän aikaan vuodesta mukavasti säpinää. Moni viime talven tai kesän rippikoululaisista tulee tsekkaamaan, minkälaista toimintaa kirkossa on heidän ikäisilleen. Itse asiassa, kirkon vapaaehtoistoiminnassa on uteliaille monenlaista tekemistä. On yhdessä musisoimisen iloa kuoroissa, soitinyhtyeissä tai bändeissä. On selkeitä käytännöllisiä tehtäviä, vaikkapa kahvin keittämistä ja ystävänä olemista huonojalkaiselle. On elämää pohdiskelevaa toimintaa.
Moni hyvä aikomus jää kuitenkin kesken. Kaikki innostus ei kanna arjen vaatimusten puristuksessa ihan loppuun saakka. Kurssit voivat jäädä vaiheeseen. Seurakunnan tarjonnasta ei aina löydy omaan aikatauluun eikä elämäntilanteeseen sopivaa.
Ajattelen, että matkan tekeminen on kristitylle luonteenomainen asia. On hyvä asia, että olemme uteliaita ja lähdemme liikkeelle. Kaikki innostus ei johda mihinkään, mutta se saattaa laittaa meissä kuitenkin monenlaisia prosesseja käyntiin. Kristityn elämässä sisäinen liike on keskiössä, eivät ulkonaiset saavutukset. Elämässä jäämme usein vaiheeseen, mutta vierellämme on Jumala, joka on luvannut olla kumppanimme matkalla. Psalmin 121 sanoin: Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.