Luuk 1:39-45.
Tapasin Helsingissä 1980-luvulla opiskellessani vaimoni välityksellä erään Eevan. Hän oli nainen, joka oli halvaantunut odottaessaan lastaan. Käytännössä Eeva vietti koko aikuisen elämänsä vuoteeseen sidottuna. Siihen kuului pitkiä aikoja erilaisissa hoitolaitoksissa. Kun tapasin hänet 1980-luvulla hän asui omassa huoneistossaan. Arkipäivisin häntä hoiti kotisairaanhoito. Iltaisin ja viikonloppuisin hänestä piti huolta naispuolisista opiskelijoista ja Eevan ystävistä koostunut rinki.
Eevalla oli rukouksen lahja. En tiedä, vaikuttiko siihen hänen kovat kokemuksensa, noin neljäkymmentä vuotta vuoteessa halvaantuneena. Oliko tämä kirkastanut rukouksen merkitystä? Vai oliko Jumala armossaan suonut hänelle tällaisen lahjan. En tiedä. Mutta kun Eeva rukoili, niin hänen rukouksissaan tulivat esille toiset ihmiset. Rukousyhteydessä Eevan kanssa tuntui siltä, että tässä yksinkertaisessa hetkessä tapahtui jotakin merkittävää.
Eeva on aukaissut minulle Jumalan yllättävää tapaa toimia tässä ihmisten maailmassa. Häneltä vietiin inhimillisesti katsottuna lähes kaikki. Hän oli täysin riippuvainen muiden avusta. Mutta toisaalta vaikutti siltä, että kun hän rukoili ystäviensä ja tuttaviensa puolesta, niin jotakin lähti liikkeelle. Minut myös yllätti se, että miten hän kokosi verraten suuren joukon ympärilleen. Tähän Eevan rukouksen vaikutuksesta syntyneeseen yhteisöön kuului lopultakin kymmeniä, ellei jopa sitten satoja ihmisiä. Siihen kuului siihen aikaan 1980- ja 1990-lukujen taitteessa myös useita pastoreja eri pääkaupunkiseudulla olevista kristillisistä kirkoista.
Suostuminen Jumalan kouluun vei Eevan merkilliselle matkalle. Hän menetti fyysisen terveytensä, mutta samalla hänestä tuli esirukoilija, ja sanoisin myös, että hänestä tuli ystäväpiirissään hengellinen opettaja. Huomaan, että ainakin minä palaan aina aika ajoin miettimään Eevaa ja hänen kohtaloaan. Ajattelen, että hän kasvoi kovien kokemustensa kautta elämään lähellä Jumalaa. Hänestä tuli Herran palvelijatar, joka lopulta suostui olemaan siinä Jumalan hänelle antamassa paikassa. Selvyyden vuoksi sanon kuitenkin, että liikuntakyvyn menettäminen ei ollut hänelle mikään helppo juttu. Kun nuori äiti joutuu antamaan lapsensa pois oman halvaantumisensa vuoksi, niin siitä seurasi monenlaisia, myös aika hankalia ihmissuhdeasioita. Mutta kun luen päivän evankeliumia Herran palvelijasta, nuoresta Mariasta, niin ajattelen usein myös tätä tapaamaani kuusikymppistä Eevaa. Hän suostui myös Herran kouluun.
Päivän evankeliumissa tapasimme kaksi naista, Marian ja Elisabetin. Maria on raskauden alkuvaiheessa. Hän ei voi olla varma siitä, että hänen kihlattunsa pysyy hänen rinnallaan, kun asioiden tila paljastuu. Elisabet on myös raskaana. Hän elää miehen kanssa, joka on menettänyt puhekykynsä. Miehen tulevaisuus rabbina on vaakalaudalla. Molemmat naiset ovat inhimillisesti katsottuna vaikeassa paikassa.
Kuitenkin päivän evankeliumin täyttää ilo. Naisten kohtaaminen on täynnä naurua, niin minä sen ymmärrän. He tajuavat hyvin nopeasti, että he ovat näkemässä Jumalan ihmeellistä puuttumista asioiden kulkuun. Kuvittelen, että se on jotakin niin hersyvää ja vallatonta niin kuin se vaan voi olla kahden toisensa hyvin tuntevan naisen välillä. Se on pidäkkeetöntä iloa. Siinä on hulvattomuutta, sisarellista riemua, sellaista kahden naisen välistä yksituumaisuutta, jota me miesihmiset emme yleensä ymmärrä.
Tässä kohdassa kohtaamme Uuden testamentin ensimmäisen Kristus-tunnustuksen. Elisabetin lapsi potkaisee riemusta kohdussaan. Sen äiti kyllä tuntee kropassaan. Tämä on jo luonteeltaan Jumalan antama Hengen lahja. Korinttilaiskirjeessä apostoli Paavali opettaa, että kukaan ei voi sanoa, että Jeesus on Herra muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta (1.Kor 12:3). Sekä Elisabetin lapsi että Elisabet itse ymmärtävät, että Mariasta syntyvä lapsi on oleva heidän herransa. Herra Jeesus on heidän molempien Vapahtaja.
Maria on Jumalan ihmiseksi tulemisen takuu. Usko näet helposti ymmärretään inhimillisen elämän yläkäsitteeksi. Kristillisten yhteisöjen historiassa on ollut vaiheita, jolloin Jumala, Jeesus ja kristillisen elämän ihanteet on nostettu niin korkealle, että niillä ei ole ollut enää mitään tekemistä tavallisten ihmisten elämän kanssa. Kristillinen usko on tällöin ymmärretty vain uskolle omistautuneiden miesten ja naisten asiaksi. Tällöin on korostunut Jumalan kunnia, Jeesuksen opetusten eettinen ehdottomuus ja Vapahtajan seuraamisen kaikki-peliin-asenne. Kristityistä tulee helposti tällaisessa uskonilmastossa kahden kerroksen väkeä: on uskon vakavasti ottava eliitti ja on se suuri enemmistö, rahvas, jolla ei ole oikeastaan mitään mahdollisuutta hoitaa uskoon liittyviä velvoitteita. Jos usko ymmärretään kovin juhlalliseksi, niin rahvaan pelastuminen jää helposti tällaisessa ajattelussa avoimeksi kysymykseksi.
Maria on Jumalan ihmiseksi tulemisen takuu, sillä Jumalan Poika syntyi tähän maailmaan tavallisissa olosuhteissa. Jumalan Pojalla oli äiti niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä. Jumalan tähän maailmaan lähettämä pelastaja osallistui samalla tavalla inhimilliseen oppimiseen kuin kaikki muutkin ihmislapset. Hän sai oppia äidiltään ja muilta läheisiltään. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Jumala on kiinnostunut ihmisen elämästä. Uskoon kuuluvat eettiset periaatteet, mutta myös sen ymmärtäminen, että uskoa eletään sosiaalisissa suhteissa. Uskoon kuuluu pyrkimys puhtauteen, mutta myös se, että Jumala välittää niistä ihmisistä, jotka eivät yllä puhtauteen saakka. Jumalan järjesti pelastussuunnitelman, jossa hänen poikansa osallistui inhimilliseen elämään. Lopulta hänen poikansa kuoli ristillä kaikkien ihmisten tekemien syntien vuoksi. Hän antoi verensä kaikkien ihmisten hyväksi, sekä niiden, jotka pääsevät lähelle puhtautta, että myös meidän, joiden elämä on enemmän tai vähemmän sotkuista.
Maria on esikuva kristityn uskolle. Hän luotti Jumalaan. Hän oli avoin. Hän uskalsi lähteä eteenpäin sillä ajatuksella, että hänen Luojansa antaa hänelle sellaisen elämän, jonka hän jaksaa kantaa. Maria ei tietenkään tiennyt ennakkoon, mitä hänelle tulee tapahtumaan, mutta hän luotti siihen, että Jumala antaa ihmisille pääsääntöisesti hyvää.
Maria, Herran äiti, joutui monet kerrat yllättymään, miten hänen poikansa toimi. Jeesuksella oli tehtävänä tuoda Jumalan pelastus meidän lähellemme. Tuo tapaamani Eeva puolestaan joutui kristittynä Jumalan kouluun, jossa häneltä riisuttiin inhimillisesti kaikki. Maria puhkeaa Luukkaan evankeliumissa kiitoslauluun (Luuk 1:46-55), jonka pohjalta on tehty monia virsiä (esimerkiksi virsikirjan virret 50, 52 ja 53). Eevan rukouksissa kuului usein ruotsin kielen sanat: Tack och Lov, kiitos ja ylistys, ruotsinkielinen kun hän oli. Herran palvelijana oleminen ei aina ole helppoa, mutta siinä on mukana Jumala itse. Jumala on kuluttavainen tuli, mutta hän on samalla myös ilon lähde. Maria ja Eeva, Herran palvelijattaria molemmat. Jumalan yllättämiä, mutta myös Jumalan hoitamia.
Oulujoen varrelta 