Ketju ja yhteys

Joh 17:24-26

Ketju muodostuu siitä, että lenkit ovat kiinni toisissaan. Ketju syntyy useista eri osista. Osat voivat olla keskenään samankokoisia ja samanlaisia, kuten ne ovat polkupyörän ketjussa. Mutta ketjun osat voivat olla itsessään myös yksilöitä. Joskus ihmiset muodostavat esimerkiksi julkisessa mielenilmauksessa ketjun, jonka tarkoituksena on yhdistää symbolisesti kaksi eri asiaa, vaikkapa kahden poliittisen kiistan osapuolen edustustot toisiinsa. Tällaisen ihmisketjun tarkoitus on muistuttaa, että kaikki yhdessä ovat yksi kokonaisuus. Asia on yhteinen, vaikka sen päät ovat etäällä toisistaan.

Ketju voi muodostaa myös yhden toimivan kokonaisuuden polkupyörän ketjujen tavoin. Se siirtää voimaa eteenpäin, jokainen nivel kerrallaan, mutta oikeastaan kyse on yhteistoiminnasta. Kaikki ketjun osaset tekevät yhdessä työtä siirtäessään pyöräilijän lihasvoimaa pyörän ratasten välityksellä renkaiden liikkeeseen.

Päivän evankeliumissa Jeesus rukoilee opetuslasten puolesta. Itse asiassa Johanneksen evankeliumin 17. luku, jonka loppujakeet juuri kuulitte, on alusta loppuun rukousta. Joskus sitä kutsutaan Jeesuksen ylimmäispapilliseksi rukoukseksi. Kirkkoraamattu nimeää tämän luvun Jeesuksen jäähyväisrukoukseksi.

Itselleni tuli tätä tekstiä lukiessani mieleen, että helatorstaissa on kyse ketjusta. Sitä voisi kuvata myös tiiviinä linkittymisenä eri osasten välillä.

Ketjun alussa on kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Heillä on keskenään syvä yhteys. Päivän tekstissä on puhe Isän ja Jeesuksen välisestä yhteydestä. Heidän suhteensa on syvää rakkautta. Se on niin voimallista, että hohkaa rakkautta ketjua myöden eteenpäin. Isän ja Pojan rakkaus antaa energian kaikkiin seuraaviin suhteisiin. Se on edellytys kaikelle hyvälle, mitä maailmankaikkeudessa tapahtuu.  

Jeesus on kutsunut yhteyteensä opetuslapset. He ovat ketjun seuraava lenkki. Jeesus opetti ystävilleen, millainen Taivaallinen Isä oikeastaan on ja mitä hän tahtoo. Jeesus välitti tietoa eteenpäin ketjun alkupäästä meille ihmisille. Päivän evankeliumissa esiintyy useamman kerran sana opettaa. Jeesus ammentaa tiedon lähteiltä, Isältä itseltään meille ihmisille.

Ketju jatkuu sitten eteenpäin ihmisten välisinä suhteina. Me elämme linkittyneinä toisiin ihmisiin, joku suhde on tiiviimpi, joku toinen suhde on löyhempi. Juutalainen ajattelija Martin Buber kuvasi, että suhteet voivat olla minän ja sinän välisiä henkilökohtaisia suhteita tai sitten minän ja sen välisiä suhteita. Kun toinen ihminen on meille sinä, niin tällöin hän on meille persoona. Huomamme, tiedämme, osaamme reagoida hänen ominaisuuksiinsa. Tunnemme hänet. Tällöin suhde on vuorovaikutuksellinen: siinä tehdään aloitteita ja kuunnellaan. Kuljetaan yhdessä ja opitaan yhdessä, kumpikin vaikuttaa toiseen.

Meillä voi olla myös sellainen suhde toiseen ihmiseen, että hän on meille se. Tällöin helposti määrittelemme toisen ihmisen itse, ehkä jonkin yksittäisen ulkonaisen seikan pohjalta, ehkä jonkin ennakkoluulon tai ennakkokäsityksen pohjalta.

Jumalan suhde meihin on minän ja sinän välinen suhde. Tällaiseen suhteeseen hän kutsuu meitä. Vaikka Jumala on ketjun toisessa päässä, niin samalla hän pyrkii luomaan Poikansa Jeesuksen ja Pyhän Hengen välityksellä henkilökohtaisen linkin jokaisen ihmisen kanssa. Helatorstain viettoon kuuluu olennaisena osana lupaus Pyhän Hengen tulemisesta (Apt 1:4,5). Jeesuksen seuraajien piti jäädä odottamaan Pyhän Hengen tulemista. Siihen sisältyy sellainen ajatus, että Pyhä Henki tekee Jumalan ja ihmisen välisen suhteen henkilökohtaiseksi, Martin Buberin ajattelua mukaillen: minän ja sinän väliseksi suhteeksi.

Helatorstain teemaan liittyy myös se, että ketju ei katkea, yhteys ei lakkaa, vaikka Jeesus nousee ylös taivaaseen. Jeesuksen kärsimys ja kuolema ristillä varmisti sen, että mikään paha ei katkaise yhteyttä Jumalan ja ihmisen välillä. Ei synti, ei kuolema eikä persoonallinen paha ruostuta eikä revi tätä yhteyttä rikki. Jeesuksen ylösnousemus varmisti sen, että Jumala ja ihminen ovat linkitettyjä toisiinsa, vaikka kuoleman hetki koittaakin. Herramme ja Vapahtajamme on keskeinen tässä ketjussa. Kovasti häntä taottiin, mutta hän kesti.

Helatorstain sanoma on, että meistä ihmisistä alkava suhdeverkko, kudelma erilaisten ihmisten välillä, saa suunnan. Hiljalleen se alkaa muodostua ketjuksi, joka osoittaa taivaan suuntaan. Ja siellä taivaan päässä on Isä, Poika ja Pyhä Henki, joiden keskinäinen yhteys on kaikkien suhteiden perusta. Siellä vallitsee rakkaus Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välillä. Tästä rakkaudesta hohkaa lämpö myös meillekin ja meidän ihmisten välisiin suhteisiin. He ovat se rakkauden ensimmäinen liikuttaja, jonka välittämisestä kaikki saa alkunsa.

Helatorstai on kaksisuuntaisen liikenteen päivä. Jeesus korotettiin ylös taivaaseen, koska hän asioi kaiken valmiiksi täällä maan päällä. Hän avasi suljetun rajan, nyt voi liikenne taivasta kohti alkaa. Saat kertoa kaikenlaiset asiat Jumalalle Jeesuksen, meidän Herramme kautta, Pyhän Hengen välityksellä. Ja kun se hetki koittaa, että meidän aikamme täältä ajasta on lähteä, niin baana on vapaa ja määränpäässä meitä odottaa tuttu, Jumala, jonka kanssa olemme päässeet minä-sinä-suhteeseen. Samalla liikenne Kolmiyhteisen Jumalan suunnasta toimii. Hän on Pyhän Hengen välityksellä yhteydessä meihin ihmisiin. Hän on meidän jokaisen kanssa persoonallisessa suhteessa, jos vain me sitä haluamme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s