Pyhä Henki välittää Isän ja Pojan maan päällä olevalle seurakunnalle. Samalla Henki tuo kristittyjen tunnot Isän ja Pojan tietoon.
Kategoria: Jeesus
Pohjavirtaukset
Oulujoen kirkko ja Hintan kirkko 25.12.2021 Luuk 2:1-20 Tykkään historiasta ja lomamatkoilla käyn mielelläni historiallisilla paikoilla. Olen käynyt Jeesuksen kotiseudulla Galileassa ja olen kulkenut Jerusalemin vanhan kaupungin kaduilla. Olen luultavasti astellut Jerusalemin vanhassa kaupungissa samoilla kujilla kuin missä Jeesus aikoinaan kulki. Olen myös tehnyt parikin turistimatkaa Roomaan. Olen vieraillut muinaisen Rooman valtakunnan hallinnollisen keskuksen Forum… Jatka artikkeliin Pohjavirtaukset
Kristuksen kanssa ihmisyys astui ylös taivaisiin
Monilla meistä on kokemus siitä, että jokin tapahtuma on muuttanut voimakkaasti elämää. Tällainen tapahtuma voi olla esimerkiksi naimisiin meno. Se muuttaa yhdessä hetkessä naisen aviovaimoksi ja miehen aviomieheksi. Ensimmäisen lapsen, esikoisen, tulo perheeseen tekee naisesta äidin ja miehestä isän. Kahdeksantoista ikävuoden täyttäminen puolestaan vaikuttaa siihen, että nuoresta ihmisestä tulee yhdessä yössä lain edessä täysi-ikäinen. Hänelle… Jatka artikkeliin Kristuksen kanssa ihmisyys astui ylös taivaisiin
Älä pelkää pahaa, turvaa Kristukseen
Joh 8:46-59 Jeesus sanoi: Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.» Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: »Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?» Jeesus vastasi:… Jatka artikkeliin Älä pelkää pahaa, turvaa Kristukseen
Luota Jumalaan
Oulujoen kirkko 17.1.2021 Loppiaisen jälkeinen 2. sunnuntai Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa Luuk 4:16-21 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:– Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on… Jatka artikkeliin Luota Jumalaan
Jeesus ei ole tuomari, vaan vapauttaja
Joh 8:2-11 Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että… Jatka artikkeliin Jeesus ei ole tuomari, vaan vapauttaja
Ketju ja yhteys
Joh 17:24-26 Ketju muodostuu siitä, että lenkit ovat kiinni toisissaan. Ketju syntyy useista eri osista. Osat voivat olla keskenään samankokoisia ja samanlaisia, kuten ne ovat polkupyörän ketjussa. Mutta ketjun osat voivat olla itsessään myös yksilöitä. Joskus ihmiset muodostavat esimerkiksi julkisessa mielenilmauksessa ketjun, jonka tarkoituksena on yhdistää symbolisesti kaksi eri asiaa, vaikkapa kahden poliittisen kiistan osapuolen… Jatka artikkeliin Ketju ja yhteys
Koskettamisesta ja irti päästämisestä
Toinen pääsiäispäivä Joh 20:11-18 Kuten me kaikki hyvin tiedämme, korona-epidemian aikana pitää pysyä muista turvallisen etäisyyden päässä. Ei ole suotavaa koskea toista ihmistä. Tämän tarkoitus tietenkin on, että korona-viruksen tarttuminen ihmisestä toiseen voidaan estää. Turvaetäisyys on eräs keino pysäyttää sairauden leviäminen. Päivän evankeliumissa Jeesus kieltää Magdalan Mariaa halaamasta häntä. Maria olisi halunnut ottaa Jeesuksen syleilyynsä… Jatka artikkeliin Koskettamisesta ja irti päästämisestä
Katso ihmistä!
Hiljaisen viikon keskiviikon hartaus Oulujoen kirkossa 8.4.2020 Joh 19:1-16 Monet meistä ovat joutuneet tilanteeseen, jossa tulee etsiä totuus erilaisten väitteiden keskellä. Tällainen hetki voi syntyä kotona, kun yritämme sovitella esimerkiksi lasten välisiä erimielisyyksiä. Tällaiseen tilanteeseen voimme joutua kahden tuttavan välillä. Esimiesasemassa olevat joutuvat toisinaan ottamaan kantaa vastakkaisiin väitteisiin. Joku meistä voi joutua tuomariksi aivan yllättäen.… Jatka artikkeliin Katso ihmistä!