1.Moos 18:20-32

Vietin viime maanantaina omaa 55. syntymäpäivääni. Olen elänyt jo niin kauan, että tiedän hyvin suurella todennäköisyydellä: minulla on elämässäni jäljellä vähemmän päiviä kuin mitä olen tähän mennessä elänyt. Aikani loppu on siis lähempänä kuin sen alku.

Juutalainen ja kristillinen aikakäsitys on lineaarinen. Ajalla on alku ja se loppuu myös eräänä hetkenä. Tästä seuraa, että ihmisellä ja kaikella elollisella on käytössään rajallinen määrä aikaa. Elämä on alkanut määrättynä hetkenä. Meillä ihmisillä sitä kuvaa syntymäpäivä. Suomessa syntyneet ihmiset tietävät hyvin tarkkaan elämänsä alkamispäivän, jostakin sairaalan papereista löytyy myös se tarkempi kellonaika, milloin me tulimme tähän maailmaan.

Koska päivien määrä on rajallinen, niin sillä on merkitystä, että miten me käytämme ne meille annetut päivät. Aikaa voi käyttää myös huonosti. Tämän päivän tekstit puhuvat ihmisen annetun elämän hyvästä käyttämisestä. Elämän lahjaa on käytettävä oikein, sillä jonakin päivänä aika loppuu. Ja se loppuminen on peruuttamaton. Sekä juutalainen että kristillinen usko sisältävät myös ajatuksen ajan loppumisen jälkeisestä tuomiosta. Ihminen laitetaan tilille päiviensä käyttämisestä. Ihminen ikään kuin viedään Jumalan eteen, jossa käydään läpi meille annettu elämä ja mitä teimme sen kanssa.

Päivän Vanhan testamentin tekstissä kuvataan tilannetta, jossa Jumala on tullut katsomaan Sodoman ja Gomorran kaupunkeja. Hän uskoutuu kyläpaikkansa isännälle Abrahamille, että hänen korviinsa on kantautunut valitushuuto näiden paikkakuntien jumalattomasta elämästä. Jumala kutsuu Abrahamin erityiseen luottamussuhteeseen, kun hän kertoo matkansa tarkoituksen. Abrahamin tulee ymmärtää, miksi Jumala toimii niin kuin toimii. Tämän takia Abraham saa tietää Sodoman tuhon ennakkoon. Kertomus korostaa Abrahamin opetusvirkaa: Hänen tulee kertoa Jumalan toiminnasta jälkeläisilleen ja oman taloutensa jäsenille.

Kun Abraham vastaa, niin keskustelua alkavat käydä Jumala, tuomari ja Abraham, esirukoilija. Molemmat tietävät, mitä Jumalan tutkimuksissa tulee esille ja mikä on siitä tuleva rangaistus. Näiden kaupunkien tilinteon hetki on tullut.

Vanhassa testamentissa on vahvasti esillä ajatus kollektiivisesta Jumalan käskyjen mukaan toimimisesta. Suvut, kaupungit, yhteisöt ovat kollektiiveja, mutta miten yksilön toiminta suhtautuu siihen? Israelin kansan laissa ja kirjoituksissa on kohtia, joissa yksilön synnit vetävät Jumalan vihan koko yhteisön päälle (esim. 1.Moos 20:9; Jos 7:24ff, erityisesti 5.Moos 21:1-9). Mutta Vanhan testamentin sisällä näkyy myös kehitys, että 700-luvulta eKr. lähtien Israelin kansan uskonnossa alkaa esiintyä individualistisia piirteitä. Ihmisen vastuu omista teoistaan alkaa korostua (esim. 5.Moos 24:16; 2.Kun 14:6; Hes 18:1ff).

Abraham painii käsitteen Jumalan vanhurskaus/ Jumalan oikeudenmukaisuus uuden tulkinnan kanssa. Jumalalla on yhteys Sodomaan ja Gomorraan. Hän on näiden paikkakuntien ja niissä vaikuttavien ihmisten Luoja. Rikkoutuuko tämä yhteys asukkaiden suuren enemmistön tekemien syntien takia, sillä Jumala vaati myös Sodomalta ja Gomorralta hänen säädösten mukaan elämistä. Vai onko Jumalan vanhurskaus sitä, että hän antaa kaupungeille anteeksi, koska siellä on myös muutamia, jotka eivät ole menneet mukaan synnin kanssa retosteluun. Ilmentyykö Jumalan oikeidenmukaisuus siinä, että hän antaa näille kaupungeille anteeksi siellä asuvien harvojen oikeamielisten ihmisten takia? Abraham kysyy, millä perusteella Jumala yleensä tekee tuomionsa. Mihin Jumalan tuomio pohjautuu? Suuren enemmistön pahuuteen vai yksilöiden hyviin ratkaisuihin?

Abraham tietää, että hänellä ei olisi oikeutta vaatia Jumalaa tilille. Hän Vanhan testamentin ajan ihmisenä kunnioittaa ja pelkää Jumalaa. Hän tietää, että hän on vaarassa astua Jumalan majesteettisuuden alueelle, vaikka ”hän on tomua ja tuhkaa”. Hän taistelee sen kanssa, että Jumalan edessä pitää olla arka, mutta samalla hän kyselee, että miksi Jumala on tuhoamassa myös viattomia. Abraham kuitenkin uskaltaa kysyä. Hän on kuin rukoilija, joka takertuu jokaiseen Jumalaan sanaan. Abraham on kuin takiainen, joka jää kiinni Kaikkivaltiaan Jumalan kaavun liepeisiin, joka roikkuu mukana Jumalan valmisteluissa ja joka pyytää Jumalaa vielä kerran miettimään ratkaisujaan.

Keskustelun loppu jää avoimeksi. Päivän tekstissä esiintyy myöhemmin Jesajan kirjan luvusta 53 tuttu Kärsivän palvelijan ajatus yhdestä, joka toiminnallaan hankkii monille pelastuksen ja sovituksen (Jes 53:5,10). Yhden ihmisen toiminta tulee monien hyödyksi. Yhden sinnikkään rukoilijan pyynnöt vaikuttavat Jumalaan. Rukoukset vaikuttavat Jumalaan, joka ei pohjimmiltaan halua tuhota, vaan joka on valmis sydämeltään heltymään (vrt. Hoos 11:8-9). Jumalan vanhurskaus sisältää enemmän armoa kuin rangaistusta. Jumalan oikeudenmukaisuus painottaa enemmän anteeksiantamusta kuin asioiden käymistä läpi tarkimman mittapuun mukaan. Se kaupungin pelastava vanhurskas ei lopulta olekaan ihminen, vaan Jumala.

Raamatussa on keskeinen ajatus, että Jumala kutsuu ihmisen yhteyteensä. Pyhä kirja painottaa, että Jumala haluaa olla ihmisen kanssa hänen matkallaan tässä ajassa, elämän alusta sen loppuun saakka. Jumala ei ymmärtääkseni kuitenkaan lupaa ihmiselle tästä yhteydestä mitään suoranaista palkintoa. Joskus kuulee sanottavan, että elämä Jumalan kanssa olisi rikkaampaa kuin, mitä se olisi ilman Jumalaa. Näin kai minä myös ajattelen ja tällaista olen joskus sanonut jossakin Jumalan seuraan kehottavassa puheessa, mutta mitään tällaista suoranaista lupausta en ole Raamatusta löytänyt. Jumala kyllä siunaa ihmisiä (esim. 4.Moos 6:24). Hän antaa tulevaisuuden ja toivon ( esim. Jer 29:11), mutta mitään automaattista lupausta hengellisesti ja henkisesti rikkaasta elämästä hän ei anna.

Mutta sen minä kyllä olen Raamatusta löytänyt, että Jumala haluaa olla yhteydessä ihmisten kanssa. Se tulee lähelle juutalaisen filosofin Martin Buberin ajatusta, että Jumala kutsuu ihmisen minä – sinä -suhteeseen. Hän on ihmiselle keskustelukumppani, ei varmaankaan tasa-arvoinen meidän kanssamme, mutta hän on suhteessa meidän kanssamme. Päivän teksti on mitä suurimmassa määrin Jumalan ja Abrahamin välistä vuorovaikutusta. Jumala ei kohtele Abrahamia tavarana, kyse ei ole minä – se – suhteesta, vaan Jumala antautuu sellaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jossa molemminpuoliset muutokset ovat mahdollisia. Jumala on valmis kanssamme sellaiseen keskusteluun, jossa myös hänen ratkaisunsa voivat joissain tilaisuuksissa muuttua.

Sinun ja minun matka täällä ajassa on vielä kesken. Jumala haluaa olla tämän päivän ja tulevat päivämme meidän kanssamme. Hän toivoo, että hän saisi olla osa elämäämme. Olla meidän kanssamme suhteessa. Tämän päivän aihe: Etsikkoaika, tarkoittaa vanhan kristinopin mukaan sellaista aikaa, jolloin Jumala kutsuu ihmistä erityisesti puoleensa. Hän kolkuttelee aina aika ajoin ihmisen omaatuntoa ja sydäntä, että huomaisimme hänet. Ole avoin Jumalan kutsulle. Hän haluaa jakaa päiviesi kuormat ja ilot kanssasi. Aamen.