Joh 17:24-26 Ketju muodostuu siitä, että lenkit ovat kiinni toisissaan. Ketju syntyy useista eri osista. Osat voivat olla keskenään samankokoisia ja samanlaisia, kuten ne ovat polkupyörän ketjussa. Mutta ketjun osat voivat olla itsessään myös yksilöitä. Joskus ihmiset muodostavat esimerkiksi julkisessa mielenilmauksessa ketjun, jonka tarkoituksena on yhdistää symbolisesti kaksi eri asiaa, vaikkapa kahden poliittisen kiistan osapuolen… Jatka artikkeliin Ketju ja yhteys
Avainsana: Oulujoen seurakunta
Koskettamisesta ja irti päästämisestä
Toinen pääsiäispäivä Joh 20:11-18 Kuten me kaikki hyvin tiedämme, korona-epidemian aikana pitää pysyä muista turvallisen etäisyyden päässä. Ei ole suotavaa koskea toista ihmistä. Tämän tarkoitus tietenkin on, että korona-viruksen tarttuminen ihmisestä toiseen voidaan estää. Turvaetäisyys on eräs keino pysäyttää sairauden leviäminen. Päivän evankeliumissa Jeesus kieltää Magdalan Mariaa halaamasta häntä. Maria olisi halunnut ottaa Jeesuksen syleilyynsä… Jatka artikkeliin Koskettamisesta ja irti päästämisestä
Maria ja tuttavani Eeva
Luuk 1:39-45. Tapasin Helsingissä 1980-luvulla opiskellessani vaimoni välityksellä erään Eevan. Hän oli nainen, joka oli halvaantunut odottaessaan lastaan. Käytännössä Eeva vietti koko aikuisen elämänsä vuoteeseen sidottuna. Siihen kuului pitkiä aikoja erilaisissa hoitolaitoksissa. Kun tapasin hänet 1980-luvulla hän asui omassa huoneistossaan. Arkipäivisin häntä hoiti kotisairaanhoito. Iltaisin ja viikonloppuisin hänestä piti huolta naispuolisista opiskelijoista ja Eevan ystävistä… Jatka artikkeliin Maria ja tuttavani Eeva
Sisäinen vapaus ja velvollisuudet
Saarna Oulujoen kirkossa 8.10.2017 Mark 2:18-22 Menneellä viikolla vein seurakuntien tervehdyksen kutsuntatilaisuuteen. Lyhyiden puheenvuorojen jälkeen meidät kutsuvieraat ohjattiin kahville. Kahvipöydässä oli kaikki paikat vapaita, näin meille sanottiin. Mutta sitten ilmeni, että paras paikka pöydän keskeltä oli varattu tilaisuuden korkeimmalle upseerille, eräälle everstille. Hänelle näytettiin, mihin hänen pitää istua. Hän itsekin tiedosti tilanteen ja alkoi… Jatka artikkeliin Sisäinen vapaus ja velvollisuudet
Kutsu hyvään seuraan
Muistan, miten hyvältä se tuntui, kun minut pienenä poikana haettiin joskus kotoa ulos leikkimään. Muistan sen ilon, että kaverit tulivat minua pyytämään. Muistan myös sen kiireen, kun kutsun jälkeen puin ulkovaatteita päälleni. Nyt pian vaatteet päälle, että pääsen leikkimään, että kutsujien ei tarvitse odottaa minua. Se, että minua odottamatta muistettiin, se ilon lisäksi kasvatti itsetuntoa.… Jatka artikkeliin Kutsu hyvään seuraan